Kannus vei voiton Hietalahdessa

5.7.2018



Vaasan Maila – Kannuksen Ura 0–2 (3–6, 4–14).

Vaasan Maila kohtasi keskiviikkona kotonaan Hietalahdessa länsilohkon kärkipaikkaa pitävän Kannuksen Uran. Taistelu päättyi lopulta vierasjoukkoueen voittoon.

Ensimmäinen jakso alkoi Mailan kannalta varsin haastavasti, kun Kannus onnistui sisävuorollaan tekemään kolme juoksu. Tasoittavallaan kotijoukkue onnistui kuitenkin kaventamaan lukemia, kun Keijo Saarenmaa löi Jukka Mannilan kotiin. Se jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä heti seuraavassa vuorossa Kannuksen Pete Seppälä kiersi kunnarin, jonka seurauksena taululle lisättiin kolme juoksua. Maila teki vielä kaksi juoksua, mutta jakso päättyi lopulta vieraiden 3–6 voittoon.

Toisen jakson alku oli Mailalle huomattavasti ensimmäistä parempi. Viiden vuoden tauon jälkeen pelivarusteet päällensä pukenut Maila-ikoni Pekka Mäntymaa kotiutti aluksi Mannilan, jonka jälkeen jatkoa seurasi Ari Männistön kiitäessä harhaheitolla kotiin. Kun Saarenmaa löi vielä Vainionpään kotiin, olivat lukemat kotijoukkueelle jo 3–0. Kannus osoitti kuitenkin vahvuutensa tasoittamalla pelin heti seuraavalla sisävuorollaan. Toisessa vuorossa Maila jäi juoksuitta Kannuksen tehdessä niitä peräti yhdeksän. Toinen jakso päättyi neljän vuoroparin jälkeen Kannuksen voittoon numeroin 4–14. 

- Laitoimme aika ajoin lohkon kovimmassa iskusssa olevan joukkueen ahtaalle, mutta ratkaisupaikoissa tulleet ulkopelivirheet söivät mahdollisuudet jaksovoittoihin. Pelissä oli kokonaisuutena paljon positiivista ja ulkopelissä nähtiin muutamaa lipsahdusta lukuun ottamatta varmentuneita otteita, tuumi Mailan viuhkaa heilutellut Jussi Harju.

Vierasjoukkueelta palkittiin ykköspalkinnolla Eetu Isohanni ja kakkospalkinnolla Arttu Erkkilä. Kotijoukkueelta ykköspalkkinnon sai kokenut Mannila ja kakkospalkinnon lukkarina pelannut Casper Saari.