MIKA JOENSUU PALAA VAASAN MAILAAN

19.5.2022


Joensuu pelaa kaudella 2022 Vaasan Mailan paidassa seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Pitkän uransa aikana Joensuu on pelannut Vaasan Mailassa suomensarjaa sekä ykköspesistä. Lisäksi hän on tahkonnut suomensarjaa Ylistarossa ja Vähässäkyrössä, joista viimeisimmässä myös useita kausia ykköspesistä.

- Päällimmäinen ajatus on ollut, että minäkin pystyn, jos muka Keijokin vielä pystyy. Tuntuu mukavalta palata ja näinhän sen kuuluukin mennä, vaikka pitkään asiaa mietinkin. Päätös oli lopulta helppo ja ei voi kieltää, etteikö joukkueeseen tulleilla vanhoilla pelikavereilla olisi ollut osuutta siinä, toteaa Joensuu.

Kokenut Joensuu tunnetaan sisäpelissä vahvana kotiuttajana, mistä kertovat myös uralla lyötyjen juoksujen määrät. Suomensarjassa hän on onnistunut kotiutuksissa juoksun arvoisesti yli 360 kertaa ja ykköspesiksessä lyötyjen juoksujen määrät yltävät yli 150:een. Joensuu pelaa ulkopelissä lukkarin paikalla.

- Joukkueeseen tuon kokemusta ja vaatimustasoa reeneihin ja peleihin. Meillä on hyvä joukkue ja joka ulkopelipaikalle ja sisäpelin rooliin löytyy pelimiehiä. Joukkueessa on reilusti kokemusta kovista peleistä ja lisäksi ahkerasti reenanneita nuorukaisia. joiden parhaat pelivuodet on vielä edessä. Osa heistä lyö itsensä läpi suomensarjassa varmasti jo ensi kaudella, päättää Joensuu.

Vaasan Maila avaa kautensa tulevana lauantaina 21.5. kotiottelulla Hietalahdessa paikallisvastustaja Laihian Lujaa vastaan.

#uusiaika #vaasanmaila #vaasanmailaedustus