SAARENMAA PALAA VAASAN MAILAAN

18.3.2022


Kokenut Keijo Saarenmaa pukee tulevana kesänä Vaasan Mailan pelipuvun ylleen vuosien tauon jälkeen.

Saarenmaa on vaasalaiselle pesäpalloa seuraavalle yleisölle tuttu pelaaja useiden vuosien ajalta. Hän pelasi ensimmäiset ottelunsa Mailan paidassa jo vuonna 2005, jolloin joukkue pelasi ykköspesistä. Yhteensä kymmenen kauden aikana Mailaa edustanut Saarenmaa tunnetaan sisäpelissä varmana suorittajana sekä etenijänä että vaihtajana ja ulkopelissä kopparina. 

- Viime syksynä sienimetsällä kävi jännä tapaus. Huomion ollessa kiinnittyneenä aivan mahtavaan kantarellirykelmään, lipsahdin pää edellä räpiköimään syvään metsäkuoppaan. Sieltä selvittiin ja onni onnettomuudessa vesikuoppa sattui olemaan nuoruuden lähde. Sillä oli uskomaton vaikutus, joten oli sitten aika helppo päätös jatkaa jo hyväksi todettua "one more year" -kaavaa. Joukkueessa on itseni lisäksi sopivasti muitakin nuoria pelimiehiä kehittymässä ja toki kokeneempaakin kaartia tasapainottamassa kokonaisuutta. Hyvä joukkue vaikuttaisi olevan kasassa ja kaikin puolin mukava pesiskesä varmastikin tulossa, tarinoi Saarenmaa.

Kokenut Saarenmaa on pelaamissaan suomensarjan 159 runkosarjaottelussa tuonut 418 juoksua, jolla hän pitää sarjan kaikkien aikojen etenijätilaston kärkipaikkaa hallussaan. Ykköspesiksen runkosarjassa Saarenmaa on pelannut 163 ottelua ja tuonut niissä 196 juoksua ollen ykköspesiksen vastaavassa tilastossa sijalla 15.  

- Yritän ainakin nuoremmille antaa esimerkkiä oikeanlaisen asenteen ja vähän huumorinkin merkityksestä pelaamiseen, treenaamiseen ja myös joukkueessa mukana olemiseen. Varmaan jotain lajitaitojakin voin opettaa ja näyttää esimerkkiä treenatessa ja pelatessa, toteaa Saarenmaa kysyttäessä, mitä hän tuo joukkueeseen.

Vaasan Maila julkaisee lisää pelaajasopimuksia sekä pelinjohdon lähiaikoina. Tulevan kauden joukkue rakentuu hyvää vauhtia ja ensi kesänä Hietalahteen odotetaan myös uusia katsojia vanhojen tuttujen rinnalle. 

- Kovasti ainakin itse toivon, että miespesäpalloilukin saa kannettua kortensa kekoon ja pystyy nostamaan pesäpallon kiinnostavuutta Vaasassa nyt, kun naisten puolella on menty kovaa ylöspäin. Miesten edustusjoukkueen mukana on nuoria pelimiehiä, joiden varaan on mahdollista rakentaa myös miespesäpalloilun tulevaisuutta kestävämmällä tavalla jatkossa, päättää Saarenmaa.

#uusiaika #vaasanmaila #vaasanmailaedustus